Suomi tarvitsee UNCITRALin mallilain

Authors: Anders Bygglin, Kimmo Heikkinen, Antti Järvinen, Helen Lehto, Markus Manninen, Ina Rautiainen, Anna-Maria Tamminen and Matti Tyynysniemi

Alla oleva teksti on Hannes Snellman Asianajotoimisto Oy:n lausunto, joka on julkaistu 27.9.2018 lausuntopalvelu.fi-sivustolla vastauksena oikeusministeriön lausuntopyyntöön välimiesmenettelylainsäädännöstä.

Tiivistelmä

Jotta Suomesta voisi tulla maa, jossa ratkaistaan kansainvälisiä riitoja merkittävissä määrin, Suomen on uudistettava välimiesmenettelylakinsa vastaamaan UNCITRALin mallilakia. Ulkomaiset toimijat eivät tuo riitojaan Suomeen, jos lainsäädäntömme ei vastaa parhaita kansainvälisiä käytänteitä.

Mallilakiuudistuksella on vankka suomalaisten välimiesmenettelytoimijoiden kannatus. Uudistuksella ei olisi haittapuolia, mutta siinä olisi paljon voitettavaa. Mallilain omaksuminen vastaisi Suomen linjaa kansainvälisen yhteistyön ja kansainvälisen kaupan edistäjänä.

Suomella on sijainnin, luotettavuuden ja osaamisen puolesta kaikki edellytykset nousta keskeiseksi toimijaksi kansainvälisen kaupan riidanratkaisussa. Esteenä on nykyinen välimiesmenettelylaki, joka paikoin poikkeaa kansainvälisestä käytännöstä ja ennen kaikkea on ulkomailta katsottuna vieras ja siten riski. Ulkomailla ei haluta perehtyä Suomen lain erityispiirteisiin, vaan riidanratkaisupaikaksi valitaan suoraan jokin tunnetumpi vaihtoehto. Mallilain omaksuminen tekisi Suomesta uskottavan ja riskittömän vaihtoehdon riidanratkaisufoorumiksi.

Suomessa tapahtuvien välimiesmenettelyjen lisääntyminen hyödyttäisi Suomen taloutta ja elinkeinoelämää monin eri tavoin. Jos sen sijaan eristäydymme riidanratkaisun kansainvälisestä kehityksestä, menetämme nämä hyödyt.

Lausunto

Lausuntoja on pyydetty oikeusministeriön 11.9.2018 järjestämän, välimiesmenettelylain uudistamista koskeneen seminaarin perusteella.

Seminaarin taustalla olivat Keskuskauppakamarin 9.12.2016 tekemä aloite välimiesmenettelylain uudistamiseksi ja 13.3.2018 oikeusministeri Antti Häkkäselle luovuttama vetoomus. Vetoomuksen loppu tiivistää, miksi Keskuskauppakamari haluaa uudistaa välimiesmenettelylainsäädännön nimenomaan omaksumalla Suomeen niin sanotun UNCITRALin mallilain:

”Näin laki palvelisi globaalin elinkeinoelämän tarpeita ja houkuttelisi myös ulkomaalaisia käyttäjiä ja riitoja ratkaistavaksi Suomeen, suomalaisessa välimiesmenettelyssä.”

Mallilain kannattajien pääasiallinen argumentti on, että Suomen nykyinen välimiesmenettelylaki on ulkomaalaisille välimiesmenettelyn käyttäjille sillä tavoin vieras, että välimiesmenettelyn paikaksi valitaan jokin muu kuin Suomi sellaisissakin tilanteissa, joissa Suomi muutoin olisi paras vaihtoehto.

Aiheellisia kysymyksiä Keskuskauppakamarin aloitteesta ovat siten esimerkiksi seuraavat:

1. Olisiko mallilain mukainen välimiesmenettelylaki ulkomaalaisen käyttäjän näkökulmasta houkuttelevampi kuin Suomen nykyinen välimiesmenettelylaki (mahdollisine päivityksineen)?

1. Halutaanko Suomeen houkutella lisää välimiesmenettelyjä, joissa yksi tai useampi asianosainen ei ole suomalainen?

1. Halutaanko, että suomalaiset yritykset pystyisivät sopimaan ulkomaalaisten sopimuskumppaniensa kanssa riidanratkaisumuodoksi Suomessa tapahtuvan välimiesmenettelyn, ulkomaisten vaihtoehtojen sijaan?

1. Olisiko mallilaki suomalaisten käyttäjien kannalta joltain osin huonompi vaihtoehto kuin Suomen nykyinen välimiesmenettelylaki?

1. Olisiko uudistuksessa joitain muita haittapuolia?

Jos mallilaki ei ole huonompi kuin Suomen nykyinen välimiesmenettelylaki, ja jos kansainvälisten välimiesmenettelyjen lisääntyminen olisi myönteinen asia, mallilain omaksumisessa olisi vain voitettavaa.

Oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa kysymyksenasettelu oli toinen. Seminaarin otsikkona oli ”Turvaako nykyinen välimiesmenettelylaki Suomen elinkeinoelämän kilpailukyvyn”, ja kutsussa sitä kuvattiin seuraavasti:

”Tarkoituksena on arvioida, miten nykyinen välimiesmenettelylaki palvelee elinkeinoelämän riidanratkaisutarpeita. Vastaako laki parhaalla mahdollisella tavalla Suomen elinkeinoelämän tarpeita ja varmistaako se oikeusturvan toteutumisen?”

Puhujille oli annettu seuraavia aiheita:

• Välimiesmenettelylain ongelmakohdat – onko niitä?

• Miltä osin voimassa olevaa välimiesmenettelyä koskevaa lainsäädäntöä olisi syytä uudistaa?

• Välimiesmenettelykokemuksia yritysnäkökulmasta

• Liike-elämän juridiikka yleisissä tuomioistuimissa, erityisesti korkeimmassa oikeudessa

Näkökulma vei keskustelua sivupolulle niistä Suomen houkuttelevuutta koskevista näkökohdista, jotka ovat Keskuskauppakamarin aloitteen taustalla, ja johti turhaan vastakkainasetteluun. Seminaarin kysymyksenasettelu ja lainsäädäntöneuvos Maarit Leppäsen puheenvuoro viestittivät, että uudistustarvetta tulisi arvioida suomalaisen välimiesmenettelyn nykykäyttäjien ja erityisesti mahdollisten oikeusturvaongelmien kannalta. Todellisuudessa ongelma on kuitenkin siinä, että nykyisellään suomalaista välimiesmenettelyä käyttävät käytännössä vain suomalaiset.

Vaikka seminaarissa oli paljon yleisöä, yleiselle keskustelulle jäi seminaarin usean tunnin kestosta huolimatta vain 30 minuuttia aikaa, josta ensimmäiset kymmenen minuuttia käytettiin taukoon. Kun yleisö viimein sai puheenvuoroja, näistä jokainen kannatti mallilakia (emme lue yleisöön nykyisen välimiesmenettelylain keskeisenä valmistelijana tunnettua oikeusneuvos Gustaf Mölleriä, joka puhui jo itse ohjelmassa). Puheenvuoropyyntöjä oli vielä runsaasti, kun puheenjohtaja päätti seminaarin.

Seminaarissa hahmottui kaksi päälinjaa. Toiset puhujat kannattivat välimiesmenettelylain uudistamista mallilain mukaiseksi, toiset vastustivat mallilakia. Vastustajat kanavoivat uudistustarpeita nykyisen välimiesmenettelylain päivittämiseen ilman mallilain omaksumista, mahdollisesti Ruotsin mallia seuraten.

Seminaari oli aiheiltaan ja toteutukseltaan jossain määrin hukattu mahdollisuus keskustella siitä, mistä asiassa on kyse: mallilain ja nykyisen kaltaisen välimiesmenettelylain vertailusta. Useat puhujista ja yleisöstä yrittivät kuitenkin ansiokkaasti paikata tilannetta.

Olemmekin kiitollisia, että oikeusministeriö on avannut mahdollisuuden lausua aiheesta kirjallisesti. Kannatamme lämpimästi Suomen välimiesmenettelylain uudistamista vastaamaan UNCITRALin mallilakia. Perustelemme näkemystämme vastaamalla edellä esittämiimme kysymyksiin.

KYSYMYS 1: Olisiko mallilain mukainen välimiesmenettelylaki ulkomaalaisen käyttäjän näkökulmasta houkuttelevampi kuin Suomen nykyinen välimiesmenettelylaki (mahdollisine päivityksineen)?

Vastaus on lyhyesti sanottuna kyllä.

Tältä osin on tärkeää välttää virhepäätelmiä. Kyse ei ensinnäkään ole siitä, onko nykyisen kaltainen välimiesmenettelylaki oikeusvaikutuksiltaan huonompi kuin mallilain mukainen laki olisi. Ulkomaalainen asiamies tai asianosainen ei ole valmis analysoimaan Suomen välimiesmenettelylakia asian selvittämiseksi.

Valinta kohdistuu mieluummin suoraan tunnetuimpiin tai muutoin turvallisiksi tiedettyihin välimiesmenettelymaihin. Vaivannäkö asian selvittämiseksi ei yksinkertaisesti kannata, kun helpompiakin vaihtoehtoja on. Välimiesmenettely on yrityksille ennen kaikkea tehokas keino ratkaista liikesuhteissa ilmenevät riidat, ja ratkaisut tehdään tästä näkökulmasta. Jos Suomea voisi markkinoida yhdellä, luottamusta herättävällä lauseella, tilanne saattaisi olla toinen. ”Suomi on mallilakimaa” on tällainen lause.

Mallilakivastaavuuden arvo on nimenomaan mallilain herättämissä mielikuvissa. Mallilakimaa ei ole vieras ja epävarma vaihtoehto, vaan luotettava ja turvallinen valinta. Mallilakia opiskellaan yliopistoissa ympäri maailmaa, kun taas Suomen välimiesmenettelylakiin ei perehdy kukaan Suomen rajojen ulkopuolella. Mallilain alla annettavat ratkaisut ovat niin ikään kansainvälisen mielenkiinnon kohteena, ja niistä raportoidaan laajasti.

Seminaarissa kuultiin, että monet suosituimmista välimiesmenettelykeskuksista eivät ole mallilakimaita. Tämä on totta, mutta siitä ei voi päätellä, että mallilaki ei tekisi Suomesta houkuttelevampaa vaihtoehtoa välimiesmenettelyille. Mallilaki ei ole itseisarvo, vaan tarvitsemme mallilakivastaavuutta nimenomaan herättämään luottamusta Suomen järjestelmään ja täkäläisen menettelyn ennustettavuuteen. Ruotsi, Iso-Britannia, Ranska tai Sveitsi eivät tarvitse mallilakia näiden mielikuvien herättämiseen, koska ne tunnetaan kansainvälisinä välimiesmenettelymaina muutoinkin. Niillä on varaa olla yksilöllisiä.

Kansainvälisesti esimerkiksi Ruotsiin luotetaan turvallisena välimiesmenettelyn paikkana ilman mallilakiakin. Syyt tähän ovat Ruotsin lähihistoriassa, eikä Suomi voi kopioida niitä. Suomen on sen sijaan mahdollisuuksien mukaan erotuttava Ruotsista hankkiakseen kilpailuetua.  Jos Suomi haluaa näyttäytyä mitat täyttävänä vaihtoehtona kansainvälisen välimiesmenettelyn paikaksi, ensimmäinen askel on osoittaa noudattavansa kansainvälisiä parhaita käytänteitä. Mallilaki ilmentää näitä, ja sen omaksuminen on riittävän yksinkertainen keino viestiä asiasta ulospäin.

Seminaarissa kuultiin myös, että kaikki mallilakimaat eivät välttämättä houkuttele kansainvälisiä riitoja. Tämäkin on totta, mutta se ei tietenkään tarkoita, että mallilain vaikutus maan houkuttelevuuteen olisi negatiivinen. Jos näin olisi, Singaporesta ei olisi tullut yhtä maailman johtavista välimiesmenettelyn keskuksista sen jälkeen, kun se 1990-luvulla päätti omaksua mallilain. Päätöksen taustalla olleessa komiteamietinnössä todettiin:

”The Committee considered the grounds on which England rejected the Model Law and are unanimously of the view that Singapore can ill-afford to adopt a similar stance. If Singapore aims to be an international arbitration centre it must adopt a world view of international arbitration. The Committee therefore recommends the adoption of the Model Law.”

Tämä näkemys sopii sellaisenaan myös Suomeen vuonna 2018. Meillä ei – kuten ei Singaporellakaan 1990-luvulla – ole Englannin kaltaista asemaa ja mahdollisuutta poiketa kansainvälisistä käytänteistä.

Myös esimerkiksi Saksassa on siirrytty mallilakiin ja tehty sen jälkeen lukuisia muitakin kansainvälistä välimiesmenettelyä tukevia uudistuksia.

Mallilaki auttaa kansainvälisten välimiesmenettelyjen houkuttelemisessa, mutta ei tietenkään takaa niitä. Myös monen muun asian maantieteestä, palveluista ja yhteiskunnan vakaudesta lähtien täytyy olla kunnossa. Suomella nämä olisivat kohdallaan, mutta se ei auta, jos Suomea ei edes ajatella mahdollisena vaihtoehtona.

Suomella on erinomainen välitysinstituutti, Keskuskauppakamarin välimieslautakunta FAI, jonka modernit välimiesmenettelysäännöt kestävät kansainvälisen vertailun. FAI:lla olisi edellytykset nostaa profiiliaan Suomen ulkopuolella, mutta tätä haittaa Suomen välimiesmenettelylaki, joka ei nauti samanlaista luottamusta kuin FAI:n säännöt.

Suomella on myös erinomainen maantieteellinen sijainti, erinomaiset yhteydet maailmalle ja luotettava oikeusjärjestelmä. Suomessa on osaava ja kielitaitoinen juristikunta. Suomen poliittinen tilanne on vakaa, ja Suomi on EU:n sekä euroalueen jäsen. Yksilötasolla esimerkiksi Martti Ahtisaari, Elisabeth Rehn ja Pekka Haavisto tunnetaan työstään vaikeiden kansainvälisten konfliktien selvittäjinä ja ratkojina.

Muun ohella nämä asiat antavat Suomelle hyviä edellytyksiä profiloitua keskeisenä riidanratkaisuforumina. Niitä on kuitenkin vaikea hyödyntää, kun Suomen lainsäädäntö ei aukea niille neuvonantajille, jotka päättävät kansainvälisten sopimusten riidanratkaisulausekkeista ja välimiesmenettelyiden paikoista. Vastaavasti esimerkiksi Kansainvälinen kauppakamari ICC ei ole koskaan osoittanut välimiesmenettelyn paikaksi Suomea, vaikka ICC:n välimiesmenettelyissä oli yksin vuosina 2005–2016 yli sata suomalaista asianosaista.

Samalla ajanjaksolla Tanska valikoitui ICC-menettelyjen paikaksi lähes yhtä usein kuin Ruotsi (Tanskassa 10 ICC-menettelyä, Ruotsissa 12, Suomessa ei yhtäkään). Toisin kuin Ruotsi, Tanska ei ole erityisen tunnettu välimiesmenettelymaa. Tanska on kuitenkin mallilakimaa. Suomenkin on syytä tulla sellaiseksi.

KYSYMYS 2: Halutaanko Suomeen houkutella lisää välimiesmenettelyjä, joissa yksi tai useampi asianosainen ei ole suomalainen?

Kansainvälinen välimiesmenettely on eräänlainen vientituote. Jos menettelyjä käydään Suomessa, tämä lisää suomalaisten palvelujen kysyntää. Asiamiehet, välimiehet ja asianosaiset tarvitsevat esimerkiksi majoitusta, ravintolapalveluita, takseja ja kääntäjiä. Ulkomaiset asianosaiset saattavat myös käyttää suomalaisia asiamiehiä, joko yksinään tai osana monikansallista asiamiestiimiä.

Suomen välimiesmenettelyprofiilin nostamisella voi myös olla yllättäviä kerrannaisvaikutuksia. Jos Suomi tunnettaisiin vahvana kansainvälisten riitojen ratkaisemismaana, se tekisi Suomea yleisemminkin tunnetuksi välimiesmenettelyjen asianosaisten ja niihin liittyvien tahojen parissa. Tämä voisi osaltaan luoda kokonaan uusia liikesuhteita. Kansainvälisten yhteyksien lisääntymisestä hyötyy koko yhteiskunta ja talous. Singapore on tästä hyvä esimerkki.

KYSYMYS 3: Halutaanko, että suomalaiset yritykset pystyisivät nykyistä useammin sopimaan ulkomaalaisten sopimuskumppaniensa kanssa riidanratkaisumuodoksi Suomessa tapahtuvan välimiesmenettelyn, ulkomaisten vaihtoehtojen sijaan?

Nokian Eeva Hakoranta perusteli seminaarissa hyvin, miksi vastaus on kyllä. Suomessa tapahtuvat välimiesmenettelyt olisivat suomalaisille yrityksille ennen kaikkea kustannuksiltaan edullisempi vaihtoehto kuin menettelyt ulkomailla. Kysymys on erityisen merkittävä kansainvälisesti suuntautuneille kasvuyrityksille ja startupeille, joista Suomi nykyisin tunnetaan. Pienemmälle yritykselle ulkomailla tapahtuva riidanratkaisu voi olla taloudellisesti kohtuuttoman raskasta verrattuna menettelyyn Suomessa. Suomessa tapahtuva välimiesmenettely olisi vastaavista syistä varteenotettava vaihtoehto Suomen lähimaiden yrityksille.

KYSYMYS 4: Olisiko mallilaki suomalaisten käyttäjien kannalta joltain osin huonompi vaihtoehto kuin Suomen nykyinen välimiesmenettelylaki?

Tiedossamme ei ole vakavasti otettavia argumentteja tältä osin. Mallilain omaksuminen ei heikentäisi suomalaisten välimiesmenettelyjen laatua tai käyttäjien oikeusturvaa, vaan päinvastoin selkiyttäisi tiettyjä tilanteita myös kotimaisissa menettelyissä.

KYSYMYS 5: Olisiko uudistuksessa joitain muita haittapuolia?

Merkittävä osa mallilain vastustuksesta vaikuttaa perustuvan jonkinlaiseen nykylain nauttimaan tunnearvoon. Tällaiset tekijät eivät saa olla päätöksenteon pohjana.

On myös esitetty, että mallilaki poikkeaa muodoltaan liikaa suomalaisesta ja pohjoismaisesta lainsäädäntötraditiosta. Asiassa tulee muistaa välimiesmenettelyyn olennaisesti kuuluva kansainvälinen ulottuvuus. Muotoseikkojen tai lainsäädäntötekniikan ei tule viedä pääpainoa sisällöllisiltä tavoitteilta. Mallilakivastaavuus on joka tapauksessa saavutettavissa erilaisilla lainsäädäntöratkaisuilla, joissa nämäkin näkökohdat voidaan huomioida. Huoli on ylipäätään hieman ajastaan jäljessä, sillä Suomessa on EU-jäsenyyden myötä jo pitkään omaksuttu yleiseurooppalaista lainsäädäntöä lähes kaikilla elinkeinoelämän alueilla.

Vaikka erot mallilain ja nykyisen välimiesmenettelylain välillä eivät ole suuria, ne ovat erittäin merkittäviä, koska mallilakivastaavuus jää niiden takia saavuttamatta. Välimiesmenettelylaissa on lisäksi vanhentuneita ja ongelmallisia kohtia, joiden korjaaminen on joka tapauksessa välttämätöntä. Välimiesmenettelylain keskeisimmät ongelmakohdat olisi helpointa korjata omaksumalla mallilain ilmentämät parhaat, kansainvälisesti hyväksytyt käytänteet (ks. Mika Savola: Miksi ja miten välimiesmenettelylakia tulisi muuttaa? Defensor Legis 4/2017, s. 501-513).

Ainoana todellisena ”hintana” uudistukselle näemme lainvalmistelutyön kustannukset. Nämäkin voidaan kuitenkin pitää hyvin maltillisina. Ensinnäkin, alan suomalaiset nykyasiantuntijat ovat varmasti halukkaita osallistumaan työryhmätyöhön, asiantuntijakuulemisiin ja lausuntokierroksiin. Toiseksi, Suomi on yksi mallilain valmisteluun keskeisesti vaikuttaneista maista, joten meiltä löytyy valmista osaamista asiassa. Kolmanneksi, työtä ei tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan siinä voidaan tukeutua mallilakiin ja muiden maiden vastaaviin kokemuksiin.

Lainvalmistelutyö on joka tapauksessa pieni hinta niistä mahdollisuuksista, joita uudistus avaisi Suomelle. Vaikka mallilain omaksuminen ei itsessään nostaisi Suomea heti esimerkiksi Ruotsin rinnalle, se loisi suomalaisen välimiesmenettelyn kehittämiselle ja markkinoinnille välttämättömän pohjan, jonka päälle asiasta kiinnostuneet toimijat voisivat rakentaa ponnistelujaan.

Asiassa ei tule katsoa taaksepäin tai sisäänpäin. Seminaarin laaja osanotto ja aiheen ympärillä käytävä keskustelu osoittavat osaltaan, että Suomessa on osaamista ja intoa luoda profiiliamme kansainvälisenä riidanratkaisukeskuksena. UNCITRALin mallilaki on keino hyödyntää näitä mahdollisuuksia myös käytännössä. Mallilain omaksumisessa Suomeen on siten vain voitettavaa.