Panama-paperit: Palaako parlamentaarinen työryhmä tehokkaaseen katumiseen? 2.0

Author: Ossi Haapaniemi

Viime syksynä erityisesti Helsingin Sanomien näyttävä kielteinen uutisointi ja onnettomasti samaan aikaan julkistettu puolueiden kannatustutkimus kaatoivat osaltaan hallituksen esityksen tehokkaasta katumisesta verotuksessa.

Parlamentaarinen työryhmä kitkemään veronkiertoa
Pääministeri Juha Sipilä lupasi äskettäin eduskunnan kyselytunnilla, että Suomeen perustetaan parlamentaarinen työryhmä veronkierron ja muun harmaan talouden kitkemiseen. Nyt olisi paikallaan selvittää onko ns. tehokkaassa katumisessa todellisia ongelmia, ettei haaskata yhteiskunnan varoja pitkiin oikeudenkäynteihin.

Oliko tehokkaassa katumisessa ylitsepääsemättömiä ongelmia?
Siis kaatoivatko lakiesityksen tehokkaasta katumisesta perustuslakiongelmat vai tiedotusvälineiden halu saada veronkiertäjien nimet julki? Lain määräaikaisuuteen liittyvä ongelma olisi voitu hoitaa pysyvällä lailla (tai pidemmällä määräajalla) ja vaikkapa ponnella siitä, että lain mahdollisia ongelmia pitää seurata. Ja jos niitä olisi tullut, laki olisi voitu kumota. Myös tämä olisi toiminut uhkana veronkiertäjille.

Lain väitettiin myös suosivan rikkaita. Näillä kun olisi ollut varaa katua. Tosin laki ei edellyttänyt verojen perinnässä onnistumista. Köyhempikin pimeiden tulojen saaja olisi voinut katua. Kaikkihan eivät edelleenkään toimi kotitalousvähennyksen piirissä. Lakitekstissä ei ollut yhdenvertaisuusongelmaa, mutta perustelut oli kyllä kirjoitettu niin, että puhuttiin pikemminkin ulkomaille varoja kätkeneistä, eikä niinkään kuutamokeikkaa tekevistä rakennusmiehistä tai pizzanmyyjistä.

Yleensä arvostelu kohdistuu "perusteluilla säätämiseen" varsinaisen lakitekstin sijaan. Nyt lakiteksti oli kunnossa, mutta perustelut eivät. Hallituksen esitysluonnoksen ollessa kommenteilla asiasta huomautettiin VM:lle, mutta jostain syystä muutoksia ei tehty.

Jotkut pitivät veronkorotusta liian lievänä sanktiona. Osaltaan tämä johtui mahdollisesti siitä, ettei 30 prosenttiin asti ulottuvan veronkorotusskaalan yläpäätä käytännössä käytetty, eikä tällaista myöskään nimenomaisesti ehdotettu. Sopii toki kysyä, mihin se sitten on varattu. Oma arvaukseni on, että pienillä veronkorotuksilla pyrittiin aikanaan (virheellisesti) siihen, ettei kysymys olisi Euroopan ihmisoikeussopimuksen näkökulmasta rikosprosessista. Lisäksi sanktioita ja niiden ankaruutta olisi voinut harkita Yhdysvaltojen malliin niin, että sanktiot laskettaisiin salattujen varojen määrästä. Useinhan lienee niin, etteivät salatut varat ole tuottaneet itse verovelvollisille paljoa, mutta toki tilanteet vaihtelevat.

Pitäisikö olla kannustin tehdä yhteistyötä verottajan kanssa?
Helsingin Sanomat uutisoi Panama-paperien julkistuksen jälkeen, että verottaja ja poliisi ovat linjanneet millaiset tapaukset päätyvät poliisille. Mielenkiintoista, että Helsingin Sanomat on tällaisen tiedon saanut, mutta ainakaan itse linjausta ei ole julkistettu, eikä edes sen olemassaoloa ole myönnetty. Läpinäkyvyys ei ole täydellistä.

Jos joku nyt haluaisi tehdä yhteistyötä verottajan kanssa, niin kertoisiko verottaja "no name basis" verovelvollisen asiamiehelle selviäisikö verovelvollinen veronkorotuksella vai menisikö asia poliisille? Ne bis in idemin mukaan veronkorotus estäisi rikosjutun, kun kaksinkertaista rangaistusta ei sallita, mutta verottaja voi yksin päättää käyttääkö veronkorotusta.

Vaikka tietojenvaihto valtioiden välillä jatkossa paraneekin, on selvää, että viranomaisten työtä helpottaisi paljon, jos verovelvollisella olisi jokin insentiivi tehdä yhteistyötä verottajan kanssa. Nyt sellaista ei ole, kun ei ole tehokasta katumista eikä mitään ”palomuurisäännöstä” siitä, ettei verottajalle verotarkastuksessa annettuja tietoja saa käyttää varsinaisessa rikosprosessissa.

Olisiko tehokas katuminen siis parempi kuin tehoton tai ainakin kallis ja pitkä poliisitutkinta sekä myöhempi oikeusprosessi? Tiedotusvälineiden näkökulmasta jälkimmäiset voivat olla parempia, niistä veronkiertäjien nimet saadaan aina julkisuuteen ja vähintäänkin häpeärangaistus on taattu kävi prosessissa miten tahansa.

Onko häpeärangaistus ainoa oikea ja eivätkö kaikki verorahat kelpaa hallitukselle?
Näinkö oikeusvaltio toimii? Verohallinto kannatti tehokasta katumista ennen kuin se eduskunnassa kaatui. Kunniallisiakin veronmaksajia ja verokertymää ajatellen tehokas katuminen olisi ollut hyvä vaihtoehto ajatellen vaikka Aarnio-tyyppisten oikeudenkäyntien kustannuksia. Kysymys on siis hallituksen näkökulmasta halutaanko kasvattaa tuloja vai menoja.

Aikanaan eduskuntakuulemisissa kerroin seuraavan esimerkin:

Eräässä ulkomaisessa monikansallisessa konsernissa omistus oli vaihtunut ja uusi omistaja halusi selvityttää bonuksia yms. koskevien vanhojen hieman erikoistenkin järjestelyjen hyväksyttävyyden eri maissa. Lopputulos oli, että muutaman expatriaatin olisi pitänyt ilmoittaa järjestelyt Suomessa verottajan. Kyse oli melko vanhoista vuosista, mutta ilmoittamista selvitettiin verottajalta. Vastaus oli, että oikaisuaikaa vanhemmilta vuosilta eli ajalta, jota he eivät voi enää verottaa, he eivät voi ottaa veroja vastaan. Jos ne maksetaan, he palauttavat rahat. Jos palautusta ei oteta vastaan, heidän on pakko käynnistää esitutkinta, koska he eivät voi muuten pitää veroja. Ymmärrettävästi tällainen vastaus ei kannusta vapaaehtoisuuteen yhtä paljon kuin mahdollisuus tehokkaaseen katumiseen.

Auton kolhijakin saa itsekriminointisuojaa
Myös verovelvollisella tulee korkeimman oikeuden (KKO:2014:67: ”hän ei myöskään ole voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että ilmoituksen perusteella saatuja tietoja voitaisiin käyttää häntä vastaan mahdollisesti nostettavassa rikosoikeudenkäynnissä, kun laissa ei ole sellaisen menettelyn estävää säännöstä”) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön perusteella olla itsekriminointisuoja jo verotarkastuksessakin, eikä pelkästään esitutkinnan käynnistyttyä. Nykyään rikosprosessioikeuden professorina toimiva Mikko Vuorenpää rinnasti veronkorotusuhkaisen verotarkastusprosessin rikosprosessiin jo kirjoituksessaan Verotus-lehdessä 5/2011.

Jo maalaisjärkikin sanoo, ettei voi olla niin, että raskauttavat tiedot pitää ensin antaa "vapaaehtoisesti" verottajalle, joka sitten voi toimittaa ne poliisille, kun ei ole mitään palomuurikäytäntöä eikä tehokasta katumista. Oikeusvaltiossa itsekriminointisuoja koskee kaikkia auton kolhijoista murhamiehiin. Veronkiertäjät lienevät jossain tässä välissä. Toivottavasti selvyys tähän saadaan ilman Euroopan ihmisoikeustuomioistuintakin.

Tehokas katuminen mahdollista kilpailuoikeudessa
Kilpailuoikeudessa kartellin ensimmäinen katuja pääsee helpommalla (ns. leniency-järjestelmä). Katujan tulee myös tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa muiden osallisten selvittämiseksi. Voisiko tästä saada mallia verotukseen? Entä pitäisikö tehokkaan katumisen tällöin koskea myös avunantajia, joilla kuitenkin voi rikostapauksissa olla vahingonkorvausvastuu verojen osalta. Tällaista palkitsevaa ilmiantojärjestelmää voidaan verotuksessa ehkä Suomessa pitää arveluttavana, mutta toteutus kilpailuoikeuden tyyppisesti olisi kuitenkin parempi kuin nykyinen tilanne, jossa mitään tehokasta katumista ei ole. Kehittämällä tehokasta katumista kaatuneesta hallituksen esityksestä eteenpäin myös tuottotavoitteet voitaisiin varmasti ylittää.

Välttääkö parlamentaarinen työryhmä populismin?
Nyt viimeistään Sipilän lupaamalla parlamentaarisella työryhmällä on mahdollisuus palata tehokkaaseen katumiseen. Parlamentaarisen työryhmän hyvä puoli on siinä, että myös oppositio on mukana. Tällöin populismi ei yhtä helposti kaada perusteltuja lakihankkeita.

Kuten edellä on esitetty, monet ongelmat voitaisiin hoitaa järkevällä lainsäädännöllä. Nyt olisi lainsäätäjän aika toimia.